sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Obelution - Painava painajainen

Sanan Obelution olen vääntänyt evoluutio sanasta kuvaamaan nykyistä länsimaista lihavuusevoluutio kehitystä. Sarjakuva kuuluu edelleen niihin alkupuolen lähdeviitekonsultti sarjakuviin, joissa piirrosjälki ei ole vielä kovin hienoa, vaikka joitakin hyviäkin kohtia löytyy. Piirsin sarjakuvan siinä sivussa Gradua vääntäessäni ja kiire ehkä näkyy jonkin verran piirroslaadussa. Muutaman ruudun piirsin linja-autossa.

Tämä tarina alkaa Oulun kuivasjärven vehmaista mangrove sademetsistä:








Sarjakuva oli ensimmäinen lähdeviitekonsulttisarjakuva, johon otin vaikutteita näkemistäni dokumenteista. Sarjakuvan aihe syntyi siitä kun ruutukaavan aiheena oli painajainen ja olin tuolloin nähnyt prisma dokumentin länsimaisesta lihavuusepidemiasta.  Siinä oli myös ensimmäisen kerran muutama yksinkertainen matemaattinen kaava ja lähdeviitekonsulttia kutsuttiin ensimmäisen kerran lyhyesti lähikseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti